Olin huovutuksen viikonloppukurssilla, nelisen tuntia molempina päivinä. Oli mukavaa, huopumisen tunne sormenpäissä oli yhtä taianomaista kuin ennenkin. Ja mistähän se johtuukin, että kun jokin naisporukka kokoontuu tekemään käsitöitä, ilmapiiri on aina loistava? Ihmiset ovat vieraita toisilleen, mutta silti puhutaan yhteistä kieltä, kannustetaan ja neuvotaan toisia - ja huulet lentävät. Tässä on yksi syy siihen, miksi käyn silloin tällöin huovuttamassa kursseila, vaikka kotonakin voisin tehdä.

Lauantaina tein porolaukun. Siinä on ensin tummemman ja vaaleamman sinistä villaa ja päälliskerroksessa vaaleanharmaata ja valkoista sekä kaksi Wetterhoffin Iikasta virkattua poroa (ohje Novitasta pari, kolmen vuoden takaa). Hihna vielä puuttuu, en ole osannut päättää miten sen toteuttaisin. Olen tätä poroa käyttänyt huovutuksessa aikaisemminkin.

 

Tänään puolestaan tein hatun, jossa innoitus ja kaava ovat kirjasta Huovutus on hauskaa. Alkuperäinen hattu on tehty merinovillasta ja minulla taas on vain suomenlampaan villaa, joten lopputulos on hyvin erinäköinen. Pidän tämän väreistä kovasti, se on oikeaa väriterapiaa arjen harmauteen.

 

(Sivumennen sanoen nämä valokuvat ovat taas aika kehnoja. Jostain syystä en näköjään oikein jaksa kuvata käsitöitäni kunnolla...)