Olen minäkin antanut pikkusormen, vai sanoisinko tässä tapauksessa varpaan... Ja tunnustan samalla, että meillä on eräs paha tapa.

Viikon koirakuva-aiheena on periaatteista lipsuminen otsikolla "Annoin pikkusormen..". Kaivelin taas tietokoneelta vanhoja kuvia, sillä töiden aloittaminen väsyttää niin paljon, ettei ole oikein kuvausintoa. Meillä on koirien kanssa vuosien varrella lipsuttu yhdestä ja toisesta, mutta ehkä selvin tapaus on sänky. Sen suhteen lipeäminen alkoi ensimmäisen kerran Suskun kanssa. Sen ei pitänyt päästä sänkyyn nukkumaan, mutta kun se oli niin mahdottoman söpö yrittäessään möngertää sängyn päälle meidän luoksemme. Loppujen lopuksi se nukkui muutamia vuosia sängyssämme, ja totuimme itsekin nukkumaan hiekanjyvien seassa.

Kului vuosia, ja talossamme järjestettiin huoneita uudelleen. Susku alkoi olla jo vanha, ja päätimme, että uudessa makuuhuoneessamme se ei pääse sänkyyn. Se tottuikin kiltisti nukkmaan omalla paikallaan, ja meilläkin oli puhdas sänky. Sitten taloon tuli uusi koira, Vilkku, ja päätöksemme oli, että sekin nukkuisi lattialla. Vaan kuinkas sitten kävikään. Vilkku oli pentuna kovin vilkas koira ja heräsi joka aamu viideltä pirteänä ja täynnä toiminnanhalua. Univelka alkoi oikeasti häiritä elämääni ja työtäni, ja kerran miehen ollessa poissa otin kello viiden herätyksen jälkeen pennun sänkyyn viereeni. Siinä siltä hävisi kaikki tarmo ja se nukkui autuaasti ainakin kahdeksaan asti. Nukkuminen on minulle tärkeää puuhaa, joten unen määrä voitti hyvän periaatteen - ja siitä lähtien Vilkku on saanut kantaa hiekkaa sänkyymme ja lämmittää meitä kesäöinä läkähtymisen partaalle. Ja jälleen siihen on tottunut. Enimmät hiekat haromme tottuneesti iltaisin pois sängystä, ja itse asiassa tuntuu aika mukavalta, kun voi työntää yöllä jalat lämpimään koiranturkkiin. Jos Vilkku joskus jääkin lattialle nukkumaan, tuntuu suorastaan oudolta...

 

1819207.jpg

1819210.jpg

 

Pirin kanssa meillä ei enää mitään periaatteita ollutkaan, mutta Piristä ei ole silti tullut sänkykoiraa. Se viihtyy paremmin lattialla tai sohvalla (ja nykyisin se itse asiassa nukkuu tyttären huoneessa, sielläkin lattialla). Piri ei muutenkaan ole ollenkaan niin hellyydenkipeä kuin Vilkku, joka on mestari kerjäämään rapsutuksia.