Lauantaina karonkassa työtoverini esittävät minulle lanka-aiheisen puheen, ja olen saanut luvan julkaista sen täällä. Pois olen jättänyt puhujien nimet, ja olen muuttanut nimimerkin oman nimeni tilalle. Puheen ajaksi minulle annettiin käteen puikot ja lankakerä (joka sattui olemaan mustaa Huopasta, joten en sitten ruvennut siitä mitään neulomaan - olisi ollut valkea pöytäliina täynnä mustaa höytyvää). Lisäksi sain sitten lahjaksi säkillisen lankoja. Jos joku työtovereistani sattuu tätä lukemaan niin kiitos vielä kerran!

 

544016.jpg

 

Lauantaina 21.4.2007

Kun Heklan taidonnäyte on nyt valmistunut ja saanut erinomaiset arviot, haluaisimme vielä valottaa työn moninaisia vaiheita niillekin, jotka eivät niitä kovin hyvin tunne.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Hekla on kiinalaisen horoskoopin mukaan lammas. Kuten muutkin lampaan vuonna syntyneet, hän on viisas, taiteellinen ja paneutuu intohimoisesti niihin asioihin, jotka hänestä ovat kiinnostavia ja tärkeitä. Lampaana hän luonnollisesti pitää villasta ja kaikesta mitä siitä voi saada aikaan. Opiskeltuaan villan ja lankojenkäsittelyn perustekniikat hän alkoi suunnitella jatko-opintoja. Opinnäytteekseen hän päätti luoda todella uudenlaisen neuleen, sellaisen, jossa voisi kokeilla erityyppisiä työtapoja ja kuvioita.

 

Taidonnäytettä varten tarvittiin riittävästi materiaalia: monenvärisiä villoja hankittiin ensin laitokseen Virosta ja Inkerinmaalta asti, ja Hekla itsekin oli organisoimassa keritsemistyötä Pärnussa. Laatikkokaupalla kertyi mustaa, monensävyistä harmaata, valkoista ja punertavaakin vähän. Joskus varsinkin mustia lampaita oli vaikea löytää, ja välillä oli jo huoli siitä, saataisiinko edes pässinpökkimiä varten tarpeeksi aineksia.

 

Ensin kului aikaa villoja selvitellessä. Villat tuntuivat toisaalta tutuilta ja kotoisilta, mutta niissä

oli kuitenkin vieraita hajuja, vieläpä monenlaisia. Villoja sekoitettiin ja eri värivaihtoehtoja kokeiltiin. Sitten Hekla alkoi kehrätä pikku hiljaa villoista monisäikeisiä lankoja. Hän kehräsi

monta laatikollista, koska ei halunnut, että hänen työstään sanottaisiin myöhemmin ”paljon porua, vähän villoja”.

 

Värit ja hajut tahtoivat kehrätessä sekoittua entisestään ja langat tahtoivat mennä sotkuisiksi vyyhdeiksi, joita Hekla taitavasti selvitteli. Kun vyyhdet oli saatu pestyä ja kerittyä keriksi, Hekla alkoi suunnitella, minkälaisen kudelman niistä saisi aikaan. Hekla luki ja luki kasapäin ohjeita ja muiden työselostuksia ja mietti samalla, soveltuisivatko hänen monenkirjavat lankansa parhaiten

joustinneuleeseen vai tulisiko niistä hyviä palmikoita, pitsiä tai muita kuvioita. Ja minkä paksuisilla puikoilla kudelmasta tulisi sopivan joustava, mutta kuitenkin luja ja kestävä?  Hän luki, vertaili ja kokeili, mutta ihan samanlaista lankakeräkasaa ei kukaan muu ollut aiemmin käyttänyt. Hekla ajattelikin, että helppoahan monien oli ollut suunnitella kudelmiensa kuvioita, kun langoista näki heti, mitkä säikeet olivat peräisin minkäkin väriseltä lampaalta.

 

Niinpä Hekla joutui tekemään ihan omia ratkaisuja ja yhdistelemään monia tekniikoita. Ja sehän sujui. Välillä tekelettä piti tosin kaventaa ja purkaakin ja aloittaa jokin kohta alusta. Joskus silmukka kiristyi, ja silmukoita tahtoi myös putoilla, jolloin ne piti poimia uudestaan puikolle. Oli myös oltava tarkkana, mikä kohta piti neuloa oikein, mikä nurin. Heklan työskentelylle on tyypillistä, että hän mieluiten neuloo aina oikein. Siinä työ eteni spiraalina kerros kerrokselta! Työn yhteen kokoaminen vaati taitoa ja voimia ja lankapuhelintakin tarvittiin jotta kaikki ohjeet tulivat ymmärretyiksi. Mutta Heklalla pysyivät langat koko ajan käsissä, ja punainen lankakin riitti hyvin koko kudelmaan.

 

Lopulta villava teos oli koossa ja jäljellä olivat enää päättelytyöt. Nekin Hekla sai tehtyä, vaikka kaikenlaiset muut tehtävät, kuten uusien kurssien suunnittelu, veivät siinä sivussa paljon aikaa. Valmis kirjoneule tuotiin viimein kaikkien nähtäväksi.  Kudelmaa ihasteltiin ja arvioitiin Heklan omana lankalauantaina, kun virallisesta lankalauantaista oli kulunut kaksi viikkoa. Vaikka työ oli vaatinut uhrauksia ja vaivannäköä, tuntui nyt siltä, että sen puolen saattoi painaa villaisella!

 

Tarkkaavainen kuulija huomasi varmasti väitöstilaisuudessa, että sekä väittelijä että vastaväittäjä keskustelivat koko ajan kudelmasta. Väittelijä totesi vetäneensä lankoja yhteen loppuluvuissa, ja vastaväittäjä huomasi, että eräässä kuviossa oli "yksi kerros enemmän kuin edellisessä". Inkerinsuomen imperfektijärjestelmä "ei ole mustavalkoinen ilmiö", vaan mukana on "kaikenlaisia harmaan sävyjä". Voimme yhtyä vastaväittäjän kiteyttämään arvioon: "Työ on huolellisesti tehty, ja kudelma pysyy kasassa."