Taas uusi hamsterityö on nähnyt päivänvalon. Tällä kertaa lankana oli puhtaanvalkoinen Samos, jota löytyi kaapistani kuusi kerää. Niistä aloitin heti kuun alussa huivia (mallina simpukkahuivi Stich 'n' Bitch Koukussa -kirjasta), mutta työ jäi kesken langan loputtua. Viime viikolla sain Pirreltä hätäapua (ja käsityöterapeutit voivat todistaa, että kyse oli reilusta vaihtokaupasta, niin etten rikkonut hamsterisääntöjä). Huivi valmistui, mutta lanka ei riittänyt hapsuihin, ja tein ne sitten luonnonvalkoisesta Samoksesta.

1301882.jpg

Ei näytä kuvassa pahalta, mutta luonnossa ei näyttänyt. Lisäksi en tunne puhdasta valkoista ollenkaan omaksi värikseni, pidän paljon enemmän luonnonvalkoisesta. Siispä otin avuksi värikylvyn. Vakiokaupassani Citymarketissa on vain Nitorin pesukonevärejä, joten niihin minun piti taas tyytyä. Haaveilin oranssista huivista (yritän suunnata värimaailmaani johonkin muuallekin kuin pelkkään punaiseen), mutta oranssia väriä ei ollut. Ostin sitten paketin punaista ja paketin keltaista ja tein niistä koneeseen sekoituksen. Ajoin huivin läpi 95 asteen ohjelmalla, ja lopputuloksesta tuli mielestäni kiva. Samos löystyy noin kuumassa pesussa, sen tiesin jo etukäteen ja se oli tässä tapauksessa hyvä juttu, sillä huivista tuli nelosen koukulla virkattuna liiankin jämäkän tuntuinen. Muuten värjääminen sujui siis hyvin, mutta hapsut tuottivat ikävän yllätyksen ja sotkeutuivat pahasti. Oli pakko leikata niitä lyhyemmiksi, jotta saisin edes jotenkuten siistin lopputuloksen. Mutta kokonaisuutena siis ihan onnistunut projekti, ja lankaa kului vaa'alla punnittuna 300 g. (Mielenkiintoista sinänsä, että lankaa kyllä kului huiviin yli kahdeksan kerää, jolloin olisi odottanut painon olevan lähempänä neljääsataa.)

1301870.jpg

1301873.jpg