Viime kerralla paikallisessa käsityötapaamisessa vaihdeltiin lankoja, ja minun haltuuni tuli turkoosia ja valkoista puuvillalankaa. Olin jo pitkään suunnitellut Tyttärelle turkoosiraidallista toppia, ja olin keräillyt kirppareilta vastaan tulleita turkoosinsävyisiä lankoja, merseroituja ja merseroimattomia, sileitä ja pörheämpiä. Lankavaihdon jälkeen innostus heräsi ja toppi pääsi heti puikoille - tosin se muuntui jo alkusenteillä mekoksi Tyttären toiveesta. Raidallista neuletta oli kiva neuloa, mutta ne langanpäät... Päättelin ne kuitenkin saman tien (hyvä minä!), ja tänään mekko julistettiin valmiiksi. Tässä se myös teidän nähtäväksenne:

502746.jpg502756.jpg

502750.jpg

 

Viime aikoina on bloggaaminen jäänyt vähälle. Väsymys on ollut uuvuttavaa, se tulee aaltoina ja tuntuu ikään kuin puristavan minua kasaan, ihan fyysisesti. Työaamut ovat pahimpia. Nukun suhteellisen hyvin enkä ole töistäkään poikkeuksellisen stressaantunut, ja luulenkin että pääni on yksinkertaisesti väsynyt kaiken kahden viime vuoden aikana tekemäni työn jälkeen. Kellon siirto ei mitenkään parantanut asiaa. Töiden jälkeen on ollut niin uupunut olo, että ei huvittanut edes aukaista kotona tietokonetta (ja se on todella poikkeuksellista minulle). Mutta onneksi on sentään voinut istahtaa sohvalle ja ottaa käsityön syliin. Merkillistä lohtua ja rauhaa saa siitä, että vaikka vain pitelee käsityötä käsissään. Siinä on jotain melkeinpä maagista.

Viime päivinä on myös blogimaailmassa ollut paljon keskustelua bloggaamisesta. Olen yrittänyt miettiä, miksi se keskustelu on vaivannut minua. Ja olen päätynyt siihen, että minua häiritsee negatiivisten asioiden tuominen käsityömaailmaan. Kyse on sentään harrastuksesta, jonka on tarkoitus tuoda iloa ihmisten elämään. Olkoonkin turhan hymistelevää ja myötäsukaista ja epärealististakin, minusta käsityömaailman paras puoli (sekä tosielämässä että verkossa) on ollut positiivisuus. Kritiikkiä, palautetta ja ikäviä asioita joutuu varmasti jokainen ottamaan vastaan oikeassa elämässään, ja kun muualla saa kakkaa niskaan, on sentään jokin paikka, jossa koetetaan ottaa iloisempi ote elämään ja olla ystävällisiä toinen toisillemme. Se on verkkomaailmassa melkoinen harvinaisuus, ja mielestäni se on vaalimisen arvoista - vaikka moni sen naiviksi tuomitseekin.