Kiitokset kaikille kommenteista. Koville ottaa meillä kaikilla. Mutta silti en vaihtaisi yhtään päivää pois, niin paljon jäi hyviä muistoja. Susku oli meillä lähes koko sen ajan, minkä olemme mieheni kanssa olleet yhdessä, joten se jätti jälkeensä hyvin tyhjän paikan. Onhan talossa vikkelä junioripiskikin, mutta sillä on oma paikkansa, se ei ole Suskun korvaaja. Lapsille tämä on ollut kova paikka, onhan Susku ollut heidän elämässää aina olemassa.

Sunnuntai-iltana seniorille tuli selkään halvaus (tai jotain vastaavaa) eikä se päässyt enää jaloilleen. Kipujakin oli, sen huuto oli kauheaa kuultavaa. Ei jäänyt valinnanvaraa, ainoa ongelma oli mistä löytää siihen aikaan eläinlääkäri, joka voisi tulla meille. Yli tunnin ajan silittelin reppanan päätä ja yritin estää koiraa liikkumasta, kunnes eläinlääkäri tuli ja antoi rauhoittavan lääkkeen. Siihen se sitten aika nopeasti rauhoittui, pää minun käsissäni, ja nukahti. Ehdin sen tunnin aikana jättää jäähyväiset Suskun kanssa. Loppu oli hyvin rauhallinen, ja koiraparka pääsi lepoon. Eilen hautasimme sen metsään kotipihan lähelle.

Junioripiskikin on ollut ihmeissään ja vaisu ja alakuloinen. Se näkee, että kaikki ei ole nyt kunnossa, ja se etsii Suskua. Mies näytti sille Suskun eilen ennen hautausta, autotallissa. Piski nuuski ja nuolaisi kerran, ikään kuin jäähyväisiksi. Tänä aamuna aamulenkille lähdettäessä piski raapi autotallin ovea ja halusi päästä sinne katsomaan, olisiko kaveri siellä...

Mutta nyt ei auta kuin kääntää ajatukset työasioihin.

P.S. SNY:lle kiitokset kortista! En jaksa nyt kommentoida enempää, mutta kuva oli todella hellyttävä.