Minä olen aina ollut sitä mieltä, että koiranäyttelyt eivät ole minua varten. Ennen viime kesää minulla oli ollut vain sekarotuisia koiria, joten asiaa ei ollut tarvinnut edes erityisemmin miettiä. Mutta sitten tuli taloon Piri sukupuunsa kanssa, ja alkoi soutaminen ja huopaaminen. Pitäisiköhän se viedä näyttelyyn vai eikö pitäisi. Päätimme ensin, että Pirin korvat saavat ratkaista asian. Emme käsitelleet sen korvankärkiä millään tavoin vaan ajattelimme, että jos korvat nousevat pystyyn, se on meille merkki siitä että näyttelyt unohdetaan. (Monesti collien korvat nimittäin vaativat "hoitoa", jotta niiden kärjet lerppuisivat kauniisti.) Mutta Piri laski korvanlehtensä itse kauniiseen asentoon, ja pähkäily jatkui. Omassa mielessäni kaiveli toisaalta pelko mennä nolaamaan itsensä paikkaan, jossa toimimisesta en tiedä yhtään mitään, ja toisaalta tunne siitä, että jos vien Pirin näyttelyyn, petän vanhat periaatteeni. Loppujen lopuksi päätettiin, että näyttelyt unohdetaan.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Tuli joukko yhteensattumia. Tytär meni Pirin kanssa koiraleirille, jossa ohjaajat olivat sitä mieltä, että Piri esiintyy kauniisti (ottaen huomioon, ettei sen kanssa ollut näyttelykäyttäymistä ollenkaan harjoiteltu). Leirillä Tytär sai muutenkin koirakärpäsen puraisun, ja alkoi koiraharrastusten etsiminen. Samaan aikaan oli meillä sähköpostissa tieto siitä, että Pirin kasvattaja on lähdössä Kuopion SavoShow'hun, ja heikkona hetkenään hän oli meille luvannut, että voisi tarvittaessa esittää Pirin. Kuopion näyttely taas sattui sopivasti loman ajalle, ja Kuopio taas on kohtuullisen matkan päässä Joensuusta. Niinpä tarvitsi enää ylipuhua Mies autokuskiksi, ja Piri ilmoitettiin ihka ensimmäistä kertaa näyttelyyn.

Näyttelyyn valmentautuminen oli meillä erittäin amatöörimäistä, koska minulla oli erittäin hämärä käsitys siitä, millä tavoin koiria esitetään. Eri tahoilta kyselimme asiaa, ja Tyttären kanssa opetimme Pirille käskyä "seiso" sekä jonkin verran harjoittelimme juoksemista. Kaksi kertaa kävimme Match Show'ssa, ja varmaan niistä olikin Pirille hyötyä - ainakin se pääsi tutustumaan näyttelytilanteeseeen, hälinään, ihmisiin ja koiriin. Käytännössä kyllä huomasimme myös, että olisi ollut hyvä totuttaa Piriä noihin tilanteisiin jo pentuna.

Perjantaina aamupäivällä sitten lähdettiin matkaan. Pirille matka oli uuvuttava kokemus, sillä se voi pahoin autossa. Perillä oli sitten edessä uusi kokemus: kymmenittäin oman rodun edustajia (Pirin kasvattajan mukaan colliet ovat roturasisteja, niiden mielestä toiset colliet ovat parhaita koiria). Odotteluaikaa jäi yli kaksi tuntia, mikä oli varmaan hyväksikin: Piri ehti saada sisuskalunsa rauhoittumaan ja ehti totutella paikkaan ja ihmisiin. Siihen nähden, että Piri on oikeasta maalaistallukka, se osasi olla isossa paikassa hienosti. Se on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen, joten se ei saanut hepuleita näyttelyssäkään, pikemminkin vain hiljeni entisestäänkin. Häntä kuitenkin pysyi melko pitkälti koipien välissä, joten hämillinen ole Piri-paralla oli.

Näyttelyssä Piri kilpaili junnu-urosten luokassa. Pirin kasvattaja hoiti esittämisen, mikä olikin erinomaisen hyvä juttu. Kokeneen ihmisen kanssa Piri osasi toimia loistavasti, ja vaikka se oli kehässäkin vähän hämillään, se esiintyi minusta ensikertalaiseksi todella hienosti. Etukäteen nimittäin pelkäsin, että huonosti opetettu maalaispoika aiheuttaisi sählinkiä. Itse katselin sivusta ja koetin ottaa oppia siitä, millä tavoin koiraa esitetään (ja miten sitä harjoitetaan esiintymiseen). Tässä suhteessa näyttelystä jäi meille hyvä mieli. Pirin saama tuomariarvostelukaan ei saanut meitä pahalle mielelle, vaikka tuloksena olikin keltainen nauha eli "tyydyttävä". Tuomarin mielestä Pirissä ei oikeastaan ollut muuta vikaa kuin koko, se olisi hyvä koira jos sitä voisi vähän kutistaa joka suunnasta... Piri mahtuu kyllä kooltaan rotumääritelmän sisään, mutta säkäkorkeus on lähellä ylärajaa. Muuten arvostelupaperissa oli paljon kehuja: liikkuu kauniisti, hyvä temperamentti, täydelliset korvat (sic!).

Lähdimme näyttelystä kotiin ihan hyvillä mielin, ja sen verran oli jäänyt hampaankoloon, että tarkoituksena on hankkia Pirille jostain muusta näyttelystä vielä ns. second opinion eli katsoa, onko Piri muidenkin tuomareiden mielestä liian iso. Ja minulla jatkuu sisäinen moraalinen paini: onko oikein lähteä mukaan tähän touhuun, jota olen tähän saakka vieroksunut... Mutta pahalle olen jo tainnut antaa pikkusormeni.

Lopuksi muutama kuva todisteeksi Pirin ekakerrasta:

 

1789138.jpg

"Mihin meillä on näin kiire?"

 

1789139.jpg

"Tän tädin sormet maistuvat muuten aika pahalta"

 

1789142.jpg

"Kauanko tätä vielä kestää? Jalat väsyy..."

 

1789141.jpg

"Mitä te oikein musta siellä puhutte?"

 

***************

Käsityöpuoli on elämässäni ollut edelleenkin tavanomaista hiljaisempaa, mutta innostuin kuitenkin tekemään valmiiksi asti olkalaukun. Lankana on kirpparilta joskus ostettu pellavalanka, ilmeisesti jonkin loimilangan pätkiä. Ei maailman mukavinta virkattavaa, mutta tykkään langan "luonnonmukaisesta" olemuksesta. Koristeosiot on virkattu ja ommeltu hamppunarusta, nappi on peräisin jostain vanhasta talvitakista.

1788507.jpg

1789137.jpg

 

Laukku ja minä lähdemme huomenna Englantiin. Loma on lopussa ja työt kutsuvat, mutta työt alkavat työmatkan merkeissä. Blogini hiljenee siis jälleen ainakin viikoksi. Hyvää loppukesää kaikille lukijoilleni!