Blogissani juhlitaan tänään junioripiskiä, joka saavuttaa tänään kunnioitettavan yhden vuoden iän. Kakun taiteili tytär koiran herkkuhyytelöstä ja koirankekseistä.

48316.jpg

 

Käsityöosastolla tyydytään sitten virkkaukseen seuraavat 6 viikkoa, koska vasemman käden keskisormen pitää olla lastassa jännevamman takia. Hyviä puolia on sentään se, että sormea voi sentään liikuttaa ja ettei se ole kipeä (eikä tarvinnut leikata). Ja että se on vasen. Huonona puolena on töiden kannalta se, että nyt pitää opetalla sovellettu kymmensormijärjestelmä. Harrastuspuolelta neulominen vaikuttaa hankalalta, ja samoin savitöiden tekemistä pitää pohtia. Mutta oikeasti tämä on onneksi vain pikkuvamma, eikä haittaa elämää mitenkään kohtuuttomasti.

48315.jpg

 

Virkattuja huiveja on tässä syntynyt melkoinen määrä, mutta kuvia en ole vielä niistä saanut otettua. Jämälankoja on uponnut niihin oikein kivasti. Nyt vain pitää kohta keksiä jokin muu helposti sujuva virkkausmalli, koska ei noitakaan jaksa kuutta viikkoa ähertää...

Muoks// Tuosta sormesta vielä. Eniten ottaa päähän se, että minun piti odottaa kuukausi aikaa kirurgiselle polille, ja sitten kirurgin luona olin 2 minuuttia ja ainoa hoito-ohje oli se, että sormea täytyy pitää tuossa asennossa 6 viikkoa. Jos minulle olisi annettu se ohje heti tapaturman jälkeen, olisi lasta-aikaa jäljellä enää 2 viikkoa :-/. Nyt meni kuukausi ihan hukkaan.