Kun eräissä blogeissa on keskusteltu siitä miten neulominen yhdistää aviopuolisoja, niin kannanpa minäkin korteni kekoon ja laitan kuvan siitä miltä purkamani Nalle-lanka näyttää kuivuessaan.Noiden purkkien ympärille lankaa on helpompi kieputella kuin ämpärin ympärille, ja metallisina ne kestävät kastelun hyvin. Ja mieskin tykkää kun voi tukea harrastustani, tarjoutui vapaaehtoisesti hankkimaan minulle vielä lisääkin näitä purkkeja :-).

Nyt loppuviikosta olen neulonut edelleen puuvillatakkiani, jonka toinenkin etukappale on jo puolenvälin tietämillä. Lisäksi olen miettinyt taipuisiko Tahiti huiviksi, mutta en ole keksinyt mieleistäni pintaa. Ja tänään iski sitten ihan armoton pakko ottaa uusi neule: Suuren Käsityölehden mallin numero 4 mukaan on nyt syntymässä pitsimekko pikkutytölle, lankana vaaleanpunainen Mini. Kerrankin käytän jo kotona olevaa lankaa, hyvä minä. (Jätetään mainitsematta, että olen tänään tilannut huutonetistä erinäisiä keriä lankaa tasapainottamaan hupenevaa varastoa.) Mallitilkkua en tietenkään jaksanut ruveta tekemään, mitäpä sitä turhia. (Jätetään mainitsematta, että edellisellä kerralla 90 cm puuvillapuserosta tuli niin iso, että mahtui 10-vuotiaani päälle.) Teen ohjeen pienimmän koon (60 cm) mukaan ja katson mitä seuraa, vähän jännitystä elämään. Jos tulee liian iso vauvalle, niin sitten sen voi antaa jommallekummalle kummitytölle (jotka ovat iältään 1v 8kk ja 8 kk).

Ja sitten käytännön havainnointia: minulla ja Vilkku Wilkinsonilla on yhteistä se, että kummat tykkäämme lankakeristä. Lankakerät ovat koiranpennuille yhtä vastustamattomia kuin kissoillekin. Mutta keksinpähän oivan käyttötavan hapsuista yli jääneille langanpätkille: niistä syntyi solmulla solmittuna koiranpennun pureskelulelu. Samoin yksi osittain purettu puuvillaneuleen pätkä päätyi koiran leluksi, sen sijaan että olisin purkanut sen kokoaan. Olen nimittäin huomannut, että vähemmällä pääsee kun antaa pennulle jotain luvallista pureskeltavaa, niin saa sitten itse hetken työrauhan.