Niin se vain on että meillä pitää kaikkien oppia pitämään tästä lähtien tavaransa ainakin metrin korkeudella. Siinä onkin joka perheenjäsenellä kova oppiminen... Tänään kun menin laittamaan esikoista nukkumaan, unohdin neuleeni sohvalle. Ja kun tulin takaisin, niin Vilkku Wilkinson oli nautinnollisesti aterioimassa sitä. Onni onnettomuudessa että piskulainen oli unisella tuulella ja vain hellästi natusti tekelettä, joten sain sen takaisin ilman suurempia vaurioita kuin lievähkö märkyys ja hieman koloiset pyöröpuikot (puikoistakin tuli käyttökelpoiset, kun hiukan hioin muoviosaa kynsiviilalla).

Siitä tekeleestä on tulossa edellisessä postauksessa mainittu vauvan mekko Suuresta Käsityölehdestä, mutta langan vaihdoin tänään jo kertaalleen. En ymmärrä miten minulla voi olla puuvillalangoissa niin valtava ero neuletiheydessä ohjeisiin verrattuna. Lanka oli tosin vähän alkuperäistä ohjetta paksumpi (Mini, alkuperäisessä Mandarin Petit), mutta puikot samat. Tein siis 60-senttisen ohjeella, mutta kun olin saanut helman kirjoneulekuvion aikaan, mekosta näyttäisi tulevan sopivalle ehkä 2-vuotiaalle. Pistinkin sitten Miniprojektin jäihin eli odottamaan aikaa tulevaa ja aloitin uudelleen Violalla. Samalla vähensin silmukoita ohjeen pienimmästäkin koosta yli 60 ja otin pienemmät puikot. Nyt on pitsiosio tästäkin valmis, ja tällä kertaa koko näyttää siltä että tuloksena voisi hyvinkin olla kesämekko viikko sitten syntyneelle veljentyttärelle.

Minulla on aina ollut vakava taipumus tehdä liian isoja vaatteita, mutta lastenvaatteissa siitä on oma hyötynsäkin. Kerrankin aloitin tytölle villatakkia ja tein varmuuden vuoksi isomman koon mukaan. Ja hyvä että tein, koska neule valmistui vasta 2 vuoden päästä - mutta mahtui päälle edelleen!