Neulekirjoistani seuraavaksi esittelyssä on Jonna Kivilahden kirja Lasten neuleet vuodelta 1997. Minä olen ostanut sen vuonna 2001, muistaakseni Helsingin Kirjatorilta. Ostin kirjan siksi että se oli halpa ja sisälsi ohjeita lastenneuleisiin, mutta yhtään ohjetta en ole tainnut toteuttaa, vaikka kirjaa olenkin välillä selannut. Kirjassa on joitain kivojakin malleja, ja monissa malleissa on jotain kivaa, mutta silti mallit jotenkin tökkivät. Ovat ehkä vähän liiankin "reippaita" väreiltään ja tyyliltään. Muunnella pitäisi aika reippaasti, jos tästä kirjasta jotain tekisin. Teknisesti mallit ovat yksinkertaisia: sileää neuletta ja intarsiakuvioita. Puserot on koottu perusmallilla eli suorista kappaleista, ei hihojen istutuksia, kaarrokkeita tai raglaneita. Olen itse tehnyt tuolla tavalla niin monia puseroita, että jos teen jonkin ohjeen mukaan, kaipaan vähän enemmän haastetta ja haluan opetella jotain uutta.

Neulerintamalle ei kuulu paljon uutta. Vauvanneuleita olen siis saanut valmiiksi, ja myös Neulovan Ystävän lahja on postittamista vaille valmis. Lisäksi olen tehnyt pikkuisen puuvillatakkiani: takakappale on valmis ja oikea etukappale menossa. Tällä viikolla en ole paljon ehtinytkään neulomaan, kun työt teettävät töitä ;-).

Ja lopuksi terkkuja miehelleni, joka eilen paljasti lukevansa blogiani päivittäin ;-). Käyhän surffaamassa ringin muissakin blogeissa niin näet, että on niitä vielä pahempiakin neuleharrastajia kuin minä...