Tallinnan-matkalla on mukanani kaksi huivia, joista molemmat sain matkan aikana melkein valmiiksi, ja kotona olen nyt ne viimeistellyt. Toinen niistä on vanha kunnon Revontuli, jossa lankana on tietysti "vironvilla", muistaakseni Evillan (Jõgevan) lanka. Huivi neuloutui nopeasti, mutta koska tein sitä samalla kun yritin lukea, joukkoon tahtoi luiskahdella virheitä. Tarkuutta malli siis vaatii.

 

Toinen huivini on aloitettu alun perin kotimaan reissulla helmikuussa, mutta sen jälkeen se jäi maaliskuun ajaksi lepäämään hamsteritöiden vuoksi. Tämän huivin malli on Novitan Talvi 2009 -numerosta, ja lankana ohjeen mukainen Rose Mohair. Ostin tuota lankaa beigenä muutaman kerän viime kesänä, kun se oli edullisesti poistomyynnissä. Olen ehkä kerän verran neulonut sitä aikaisemmin, eikä se ole suuri suosikkini. Pehmeä kyllä, mutta joten en pidä kovin paljon sen huonosta "neuloutumisesta" eli siitä, että se tuntuu takertuvan koko ajan. Lopputulos on kuitenkin mielestäni hyvä, ja pidän tuosta mallista kovasti. Lyhennetyt kerrokset muotoilevat huivia, ja reunuksen lehtikuvio on kaunis. Ja huivi asettuu kauniisti hartioille, kun sen päät solmii edestä kiinni. Voisin joskus tehdä samanlaisen jostakin muusta langasta.